Kotimaisia paperitapetteja alkoi olla saatavilla jo 1700-luvun puolivälissä. 1800-luvun puolivälissä tapettien käyttö yleistyi, kun ensimmäiset suomalaiset tapettitehtaat perustettiin. Tapettien valmistus ja käyttö kasvoi moninkertaiseksi, kun siirryttiin höyrykonevalmistukseen 1870-luvulla ja kun paperia alettiin valmistaa puu-raaka-aineesta. Tapettien käyttö levisi tämän jälkeen kaikenlaisiin asuntoihin.

Käsinpainetut tapetit 1700-luvulla
Varhaisimmat säilyneet paperitapetit ovat 1700-luvun loppupuolelta. Ruotsin 1700-luvun ylellisyysasetukset kielsivät ulkomaisten tapettien maahantuonnin, mikä käynnisti tapettien valmistamisen 1740-luvulla Suomessa. Tuonaikaisten tapettien suosituimpia aiheita olivat köynnöstävät kasvit yhdistettyinä pystyraitoihin sekä kukkakimppujen muodostama ruutumainen, usein varjostuksella korostettu pinta, joka saatiin aikaan painamalla sama kuvio ensin tummalla ja sitten kuviovärillä hiukan edellisen viereen. Sisustustekstiileinä suosittujen ruutukankaiden jäljitelmät olivat muodissa. Käsipainomenetelmillä pystyttiin valmistamaan myös hämmästyttävän taidokkaita tapetteja, joissa rinnakkain asetetut useat tapettivuodat muodostavat koko seinän, jopa koko huoneen levyisen maisemapanoraaman.

Tapettimaalareita ja käsityöläisiä 1700-luvulla
Ensimmäisiä valmistajia 1740-luvulta lähtien olivat Johan N. Backmanin tapettipaja Kokkolassa ja Petter Solitanderin tapetti- ja tekstiilipaino Porvoossa. Myös muutama Turun Akatemian piirustuksenopettaja sai työnsä ohella luvan valmistaa tapetteja. Paperitapettien valmistaminen oli uusi ala, ja siinä tarvittavat taidot sivusivat muita käsityöammatteja, mistä syystä tapetteja valmistettiin laatalla painaen aina 1800-luvun puoleenväliin saakka pelkästään pienissä pajoissa, usein jonkun toisen taide- tai käsityöammatin sivutyönä.

Tapeteiksi nimitettiin myös kaupunkien maalarimestareiden kangas- tai paperipohjalle sapluunalla maalaamia koristemaalauksia sekä taiteilijoiden maalaamia maisemakuvia. Tapetinvalmistaja välttyi pakolliselta leimaamiselta Tukholman hallioikeudessa, mikäli hän oli jonkin muun ammatin harjoittaja. Niinpä leiman puuttuessa vain harvan löytyneen tapetin valmistuspaikka on tiedossa. Muutama 1700-luvulle ajoittuva tapetti on tunnistettu kuvionsa perusteella ruotsalaisvalmisteeksi.

Yksivärisen seinän ihanne
1800-luvun alussa ihanteena oli sileä ja yksivärinen seinäpinta, ja peräkkäiset huoneet maalattiin eri väreillä. Näyttävien ja leveiden reunanauhojen kuviot olivat joko antiikin aihevalikoimasta, tai niiden draperiamaalaukset jäljittelivät laskostettua kangasta. Paperi oli arvokasta, ja niinpä vanha kuviollinen 1700-luvun tapetti usein käännettiin nurin seinällä ja maalattiin uudelleen, joskus useampaankin kertaan. Sapluunamaalaukset sekä roiskepinnat olivat säätyläisasunnoissa edelleen yleisiä, mutta väistyivät vähitellen kartanoissa keittiöiden tai talonpoikaistalojen kamarien seinäpintoihin.

Pintakäsittelyillä vaihtelevuutta ulkoasuun
Painettujen tapettien kuviot olivat 1800-luvun alkuun saakka melko jäykkiä ja karkeita. Paperi oli karkeaa käsintehtyä arkkipaperia ja sille voitiin painaa vain suurehkoja kuvioita. 1700-luvun kukkakuositapetteihin saatiin herkkyyttä, kun osa pohjakuviosta painettiin laatalla, ja kukat ja osa kuvioista viimeisteltiin käsin pensselillä. Varhaisimmat käsinpainetut tapetit herättävätkin huomiota pinnan elävyydellä ja monenlaisilla viimeistelyillä. Kiiltokuvamainen lopputulos saatiin lisäämällä kiiltohilettä. Näin saatiin huoneisiin jopa lisää valoisuutta. Viimeistelyillä pintaan saatiin jonkin toisen materiaalin tuntu; lyhyeksi leikattua villanukkaa lisäämällä paperipinnasta tuli aitoa samettia muistuttavaa tai kiillottamalla mekaanisesti pelkkä pohja kuvion jäädessä mattapintaiseksi saatiin aikaan silkkikangasimitaatio, kultanahkavaikutelma syntyi prässäämällä paperi kohokuvioiseksi ja viimeistelemällä se vernissalla. Vernissauksella ja vahauksilla parannettiin myös kosteudenkestävyyttä. Raidallisissa iiristapeteissa, joissa pohjan tai kuvion väri vaihtui ilman selvää rajaa, tarvittiin paljon käsityötä. Jotkut pintakäsittelyistä kokivat 1800-luvulla uuden tulemisen kehittyneemmän tekniikan ansiosta. 1860-luvulla nukkatapetteja valmistettiin ainakin turkulaisessa Swelan työpajassa, ja 1800-luvun lopulla Sanduddin tehdas laajensi tuotantoaan vernissattuihin saniteettitapetteihin.

Sundmanin tapettitehdas aloittaa ranskalaisten tapettien painamisen
Suomessa alettiin 1830-luvulta lähtien markkinoida ulkoasultaan aivan uudenlaisia, ns. ranskalaisia tapetteja. Niissä oli sileäksi kiillotetut pohjat ja uudenlaiset, terävästi piirretyt kertaustyyliset kuosit, minkä entistä sileämpi konevalmisteinen paperi ja uudet värit tekivät mahdolliseksi.

Helsinkiin 1848 perustettu Sundmanin tapettitehdas sai luvan valmistaa ns. ranskalaisia tapetteja ja reunanauhoja. Näistä, kuten muistakin kotimaisista tapeteista, käytettiin vielä muutaman vuosikymmenen ajan nimitystä ranskalainen. Aitojen ranskalaisten tapettien markkinointi vähentyi, mutta Suomessa painettujen tapettien mallit tulivat useimmiten Ranskasta 1800-luvun loppuun saakka. Paperi oli kotimaista ja värit pääasiassa Saksasta. Sundmanin tehtaan tapetteja markkinoitiin aluksi vain Suomeen, mutta jo 1850-luvun puolivälin jälkeen käynnistyi vienti Venäjälle.

Tehtaan mestarina oli Georg Rieks 1858 saakka. Sundmanin tehdas siirtyi Ivan Jegorov Jurjeffille 1865, ja tehdas toimi vuoteen 1880. Tämän keskisuuren tehtaan mallistoissa oli 1870-luvulla yli 300 erilaista tapettia.

Rieksin tapettitehdas
Saksassa koulutuksensa saanut Georg Rieks perusti 1858 Helsinkiin oman tapettitehtaan, joka lähti Venäjän viennin vauhdittamana ripeään kasvuun ja kohosi 1870-luvulla tuotantomääriltään Skandinavian ja Venäjän suurimmaksi ja Euroopankin suurimpien tehtaiden joukkoon.

Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa ja autonomisena suuriruhtinaskuntana sillä oli maan sisäiset tullivapaat kauppaedut, mikä johti voimakkaaseen Venäjän vientiin. Puun käyttöönotto paperin raaka-aineena sekä kuljetusyhteyksien paraneminen uusien kanavien ja rautateiden ansiosta lopetti paperin raaka-ainepulan. Koneellista päättymätöntä tapettipaperia oli alettu valmistaa lumpuista Tampereella 1842 ja Tervakoskella 1853. Historialliset käänteet koskettivat Rieksin tapettitehdasta. Venäjä kiristi 1885 tullejaan niin paljon, että kasvava tehdas joutui muuttamaan Pietariin. Siellä se jatkoi menestyksekkäästi aina vallankumoukseen saakka.

Muita suomalaisia tapettitehtaita
Rieksin muutettua Pietariin osa sen työntekijöistä jatkoi Helsinkiin 1885 perustetussa Sanduddin tapettitehtaassa. 1800-luvun lopulla Helsingissä toimi Sanduddin tehtaan lisäksi Tilgmannin tehdas, Tampereella Tampereen tapettitehdas, Viipurissa Nyholmin tehdas ja Maarianhaminassa Ålands tapetfabrik.

Konepainettujen tapettien määrä ohitti käsinpainettujen määrän 1870-luvulla. Tapettien tuonti väheni jo vuosisadan puolivälissä, ja kotimainen tuotanto kattoi pian kysynnän. Vienti alkoi kasvaa vauhdilla Krimin sodan jälkeen. Toijalaan syntyi 1900-luvun alkupuolella useita tehtaita, joista edelleen ovat toiminnassa Pihlgren & Ritolan tehdas ja nykyisin Sanduddin nimellä toimiva entinen Tapetti Oy.

Teollisten tapettien kuviot ja värit seuraavat kansainvälistä muotia
Suomalaisten tehtaiden mallistot seurasivat valppaasti muodin muutoksia Euroopassa. Uudet mallit haettiin vuosittain pääasiassa Ranskasta, painotelat teetettiin Saksassa.

Kansallisromantiikka näkyi voimakkaana suomalaisissa tapettimalleissa. Arkkitehti Jac. Ahrenberg suunnitteli 1870-luvulla suomalaisten kansanpukujen koristekuvioiden pohjalta ensimmäisen kansallisen tapettimalliston, jonka helsinkiläinen Tilgmannin tapettitehdas painoi. Mallisto esiteltiin näyttävästi vuoden 1876 Helsingin Taide- ja teollisuusnäyttelyssä. Tapeteilla oli osallistuttu jo sitä ennen useisiin kansainvälisiin näyttelyihin. Niissä usein saatu menestys hukkui kansainvälisessä huomiossa kuitenkin emämaan, Venäjän varjoon. Erityisesti Rieksin tapettitehdas palkittiin 1880-luvulla sekä Moskovan että Lontoon kansainvälisillä messuilla. Vuodesta 1900-lähtien alkoivat kaikki kotimaiset tehtaat järjestää tapetin suunnittelukilpailuja kotimaisten mallistojen saamiseksi.

Kasvi- ja jugend-aiheita
Jugend-aiheet leimasivat 1900-luvun alun mallistoja. Moniin tuon ajan malleihin tulivat kotoiset kasvit, järvien lumpeet ja metsien havut. Ruusu on kautta aikojen ollut tapettien suosituin kukka. 1880-luvun tapeteissa ruusut olivat tummia ja täyteläisiä, 1910-luvulla ilmavasti piirrettyjä ja kevyitä. 1900-luvun alun mallien pienikuvioiset pystyraidat oli sommiteltu joko jugend-tyylisistä kukista tai pitsiaiheista. 1920-luvulla oli lyhyt jakso, jolloin suosittuja olivat tummien gobeliinien tai aiempien tyylikausien jäljitelmät.

Art deco - ja ns. muraalitapetit
1920-luvulla ilmestyivät mallistoihin ensimmäiset art-deco -tapetit, missä ne tumman violetin ja harmaan sävyisinä pysyivät 1930-luvulle saakka. Kukkapinnat säilyivät mallistoissa geometristen kuvioiden vastapainona. 1920-luvun lopulla mallistoihin tuli rapattua pintaa jäljitteleviä, ns. muraalitapetteja. Ne vallitsivat useiden vuosikymmenten ajan, ja vaaleansävyisinä ne sopivat hyvin jälleenrakennuskauden käytännölliseen arkkitehtuuriin. Erityisesti sodan jälkeisinä niukkoina aikoina oli tarjolla runsaasti iloisia, jopa hiukan naiiveja kukkatapetteja usein muraalipohjalla.

Taiteilijat tapettien suunnittelijoina
Suomalaisen modernin muotoilun korkea taso näkyi myös tapettimallistoissa 1950- ja 1960-luvuilla. Tehtaat jatkoivat mallisuunnittelukilpailuja 1950-luvulle saakka, usein taiteilijakutsukilpailuina. Tunnetuimmat kotimaista muotoilua markkinoivat liikkeet, Artek ja Marimekko, teettivät omia tapettimalleja, mutta niiden menestys ei ollut niiden muiden tuotteiden veroista.

Joitakin historiallisia tapetteja on edelleen saatavissa sekä teollisesti että käsipainolla tuotettuina uudispainanteina. Pihlgren ja Ritolan tehdas on säilyttänyt mallistossaan useita 1950-luvun jo klassikoiksi muodostuneita taiteilijatapetteja, ja Taitotapetti painaa asiakkaan tilauksesta käsinpainettuja malleja. Suomalaista modernia mallisuunnittelua jatkavat mm. Stefan Lindforsin ja Jaana Reinikaisen Sanduddille piirtämät omaperäiset mallit.